Pitsiä ja possuja | Dokumentaarinen hääkuvaus

September 28, 2017

 

Saaran ja Saken häät olivat täynnä naurua, suudelmia ja yllätyksiä. Syyskuun alku hemmotteli meitä lämpimällä pilvipoudalla epävakaisen kesän jälkeen.

 

Aloitin oman kuvauspäiväni morsiamen valmistautumisen viime minuuttien kuvaamisesta hänen lapsuudenkodissaan. Saara ja Sakke tapasivat toisensa hääpäivänä ensimmäisen kerran first look -kuvauksessa, josta jatkoimme potrettien kuvaamisella. Pientä jännitystä oli ilmassa, mutta se haihtui nopeasti, kun kuvaaja kaivautui kuusikkoon ja pyöri maassa.

 

Saaran ja Saken vihki Nastolan kirkossa heidän hyvä ystävänsä ja koko hääväki osallistui hääparin siunaamiseen. Juhlapaikkana oli Lahden Villähteellä sijaitseva Kori, jossa toimi aikoinaan linja-autotehdas. Juhlapaikassa yhdistyivät hauskalla tavalla maalairomantiikka ja vanha tehdasmiljöö. 

 

Näissä häissä oli melko paljon ohjelmaa myöhäiseen iltaan saakka, mutta silti rento aikataulu. Oma suosikkini oli ehdottomasti sulhasen äidin perinteisen puheen sijasta pitämä stand up -esitys. Sille naurettiin vedet silmissä. Illalla kuvattiin vielä lisää potretteja juhlapaikan tuntumassa, kun pilviverho repesi ja saimme nauttia ihanasta auringonlaskusta.

 

Mutta pitsi ja possut? Ne löytyvät kuvista (kannattaa klikata kuvat isoiksi ja selata yksitäin, niin pystykuvatkin näkyvät oikein):